torstai 28. kesäkuuta 2012

Missä viipyy lämpimät kesäpäivät?


Aamun ajotunnista selvitty ilman sen suurempia onnettomuuksia, kaikki pyykit pesty, imuroitu ja terpan lukeminen alotettu. Kävin vielä uudemmankin kerran keskustassa hakemassa Seppälästä ihanan hapsulaukun (oon tätä menoo tuota pikaa vararikossa, kerjäämässä romanialaisten kanssa...) ja kohta puoliin ruokaa. En osaa päättää vietänkö loppupäivän Harjulla ensimmäistä kertaa koko kesänä JJK:n pelissä vai ihan vaan kotosalla... Kuitenkin jos päädyn ensimmäiseen vaihtoehtoon, alkaa sataa sillä sekunnilla kun saavun paikanpäälle. Nyt ei sit muutakun heipat!

PS. Huomatkaahan toi kysymys oikeessa sivupalkissa! 

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Ei oo väliä mitä se jokin oikein on, kunhan sitä on paljon

En pystyny enää vastustamaan alennusmyyntien kiusauksia ja lähin aamulla käymään kaupoilla. No, lähemmäs viis tuntia sain siellä kulutettua ja nyt oon aivan lopussa. Mua itkettää pelkkä ajatuskin huomisista peleistä koska mun jalat on niin kipeet etten muista millon viimeks oisin ollu näin tuskissani. Mutta! Tein ihania löytöjä aleista (kaikki oli jopa alennettuja mitä ostin, yleensä en löydä mitää kivaa!) joten reissu oli tän pienen kivun arvonen! Mutta siis niihin ostoksiin:

Pikkunen musta (keino)nahkalaukku, Vila

Timanttikorvikset, Ur&Penn

Kiiltonahkakännykkäpussi, Gina Tricot

Huppari, Gina Tricot

Rusettisormus, Seppälä ja timanttisormus, Kultajousi

Kaikista tyytyväisin oon tohon huppariin: oon halunnu tota hupparia jo kauan, mutta en sit kuitenkaan hennonu ostaa sitä normaalihinnalla ja toivoinkin että se tulis ginan aleihin. En laittanu tähän hintoja, mutta kaikki oli vähintään -50%, edullista siis! Mitäs tykkäätte ostoksista? :)

Mutta joo, lähen vähän lepäilemään ja oottelemaan että Hene saapuu Virosta kotiin. Heippa!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Sadepäivä


No niin helou helou pitkästä aikaa! En oo kerinny postailla, pidelly kiirettä koko viikon! Tiistain  ajotunti meni mainiosti: auto, opettaja sekä minä ollaan vielä kunnossa ja seuraava ajotunti varattuna alkavalle viikolle ;) Käytiin Henen kanssa tiistaina kattomassa Diktaattori ja se oli aivan huippu! Nauruun kuoleminen oli erittäin lähellä. Keskiviikkona meillä oli Junsun kanssa autokoulutreffit joita ennen käytiin vähän ostoksilla ja syömässä. Mukaan tarttu Yves Rocherilta uus huulirasva ja after sun -voide (alkais nyt vaan paistaa se aurinko) ja sain Junsulta lainaan Täykkäreiden ekan tuokkarin, jee!!! 

Juhannus meni ihan kivasti, ensimmäistä kertaa elämässäni kaupungissa. Perjantaina käytiin Henen kanssa heittämässä talviturkit ja muuten ollaankin sit syöty, minäki ainakin oman painoni verran makkaraa ynnä muita herkkuja! Nyt juhannus on kuitenkin onneks ohi ja huomenna alkaa taas normaali elämä. Vois käydä kattelee alennusmyyntejä tai sitten ihan suosiolla oottaa pari päivää: antaa innokkaimpien käydä ensin- ja alennusprosenttejen kasvaa! Hene lähti tänään Viroon ja on siellä alkuviikon, joten kun oon täällä kotosalla niin on ainaki jotain tekemistä: pirullisen ja erittäin ketkun koiran kävelyttämistä. 

No johan tuli kertomusta mutta nyt jatkan datailua ja sateen pitämistä, illemmalla sitten taas Tessun kanssa ulkoilemaan, heipat! 

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Sisko tahtoisi jäädä mutta moottoritie on kuuma, kaupunkien valot mulle huutaa!


Muutama supersöpö kuva meistä heti tähän alkuun. Eilinen meni Henen siskon rippijuhlissa, erittäin hengellistä menoa kuten kuvistakin voi päätellä! Tänään en ookkaan sit (yllätys yllätys) saanu mitää järkevää aikaseks. Reenaamaan piti mennä, mut se sit vähän jäi... Tänää ajoin kuitenki ensimmäistä kertaa elämässäni mopolla (vai onko se 125kuutioinen KTM enemmän kevari??) ja meinasin saada sydärin :D

Huomenna mulla on ihka ensimmäinen ajotunti! Mua meinaa vähän pistää jännittää/pelottaa, mutta suurimmat pelot kyllä karis kun ajoin tänään myös Transiitilla... Ehkä en siis kuolekkaan vielä huomenna! Lisäks mennään huomenna kattoon Diktaattori suurin odotuksin, joten hauska päivä tulossa ja pitkästä aikaa jotain tekemistä! Kivaa viikon alkua teille! :)

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Omnom


Eilen ihania tortilloja ja jälkkäriks maidossa dipattuja Dopseja murun kanssa ♥ Namnam

torstai 14. kesäkuuta 2012

Ystäville, joita ilman tää elämä olis ollu painajainen


Lukijan toiveesta postaus mun kavereista. En muista aivan tarkasti oliko tehtävän anto parhaasta kaverista vai parhaista kavereista, mutta koska mulla ei oo yhtä ainutta parasta kaveria, on väistämättä tehtävä tää nyt jälkimmäisen tehtävänannon mukaan.


 Ensimmäisenä mieleen tuli Simo. Me ollaan tunnettun Simon kanssa ikuisuus: vuodesta 2004 tai 2005. Eli lyhyellä matikalla pähkitttynä 7 tai 8 vuotta.


Me tutustuttiin aikoinaan jalkapallon kautta. Oltiin monta vuotta samassa joukkueessa, joka sittemmin on hajonnu ja Simo on siirtyny muitten lajien pariin, erityisesti jääkiekon ja meijän rakkaaseen JYPiin.


Meillä on Simon kanssa jokakesänen traditio: telttaretki. Voin valottaa tätä "telttaretkeä" sen verran että joka kesä me pystytetään meijän takapihalle (siis lähelle jääkaappia ja sisävessaa) teltta, ollaan siellä pari yötä, syödään hitosti, jauhetaan paskaa ja valvotaan yöt. Telttaretken päättyessä energiajuomat tulee korvista ulos ja ollaan muutenkin kärsineitä, uupuneita ja voipuneita mutta siitäkin huolimatta aina vaan lähetään uudestaan eräilee.


Me tehään Simon kanssa aina retkiä. Löydetään ittemme mitä oudoimmista paikoista (yleensä syömästä jotain jossain) ja viimesin ja yllättävin retki olikin Hämeenlinnaan.


 Meillä on Simon kanssa myös lenkkeilyharrastus. Käydään sillon tällön sauvakävelemässä ja ihan tavallisesti kävelemässä, siinä kävellessä on hyvä suunnitella mitä syötäs seuraavissa syömingeissä. Me ollaan Simon kanssa kyllä syöty niin paljon kaikkee näitten vuosien varrella! :D


Ja näistä kuvista sen verran että nää menee aika järjestyksestä 2012 - 2010 eli ensimmäinen on otettu pari viikkoo sit ja viimene pari vuotta sitten. Hahha ihania :D



Seuraavaks vuoroon Emmi. Emmin oon tuntenu lukion ykkösluokasta eli vuodesta.... 2010? Me ollaan samalla luokalla ja nyt tänä vuonna ollaan alettu olla lähemmin kavereita.


 Me käydään yhessä juhlimassa. Vetämässä vähän bönthöö bönthöö bönthöö hehheh :D ja löytämässä uusia kavereita siinä juhlimisen lomassa, meillä on paljon hyviä kamuja!


 Meijän parhaat yhteiset bileet on ehdottomasti ollu wanhojen jatkot. Oltiin siis Himoksella mökkeilemässä yks yö  ja oli huikeet menot! Meitä oli joku 12 ihmistä ja menoo riitti aamuun asti, silmällistäkään ei nukuttu!


 Samaisilla wanhojen jatkoilla meistä tuli Duracellit ja Edustusvaimot. Meillä on myös oma tiimi ja sillon tällön myös Dirty Danceroidaan. (Älkää kysykö....XD)


Me käydään sillon tällön myös huurteisella (alkoholittomalla) ja tän vuoden viimesen jakson paras kurssi oli uskonnon kurssi, jossa me pohdittiin yhessä hengellisiä asioita.


Me ei Emmin kanssa kuitenkaa nähä kovin usein, eniten koulun puitteissa kun Emmi on meijän lande, asuu siis maalla eli Vipassa (mikä onkin sen yks lempinimi). No, odottelen jo innolla ens vuotta ja ABIRISTEILYÄ!!!!!! huhhuh.



Sit onkin Tiia eli Tia eli Tipu eli Vaimo. Me ollaan oltu lukion ykköseltä asti samassa koulussa, mutta vasta tässä kakkosen alussa tutustuttiin paremmin.


Me käydään Tiian kanssa aina solariumissa yhessä (se on jo perinne), värjätään tukkaa ja tietysti näihin toimenpiteisiin kuuluu myös ruokailu. Joulun jälkeen kävin syömässä Tiian kinkun loppuun ja wanhojenpäivänä Tiia veti meillä muutamat pullat...


Meijän piti joskus alkaa käymään salilla yhessä, mutta se sitten ilmeisesti vähän jäi? No ei kaikkee aina voi muistaa ja salilla käymisen voi aina korvata hyvällä ruualla.


Me käydään sillon tällön myös juhlimassa yhessä. Ensimmäisenä mieleen tulee yhet pikkujoulut, joissa Vaimorakas hankki meille katalasti tupakkaa ja olin vähällä polttaa sen perseen karrelle. :D


Meijän suosikkipuheen aihe on miehet (mikäpä muukaan...) ja niistä puhutaan erittäin usein ja paljon. Mulla lieviä pelkoja siitä, mitä tapahtuu kun Tiiakin on samalla abiristeilyllä mun kanssa... No ehkä me selvitään kaikki elossa pois sieltä :D



Sitten Sepi. Mulle tuli järkyttävä blackout siitä että tuliko Sepi meijän luokalle ala-asteen ykkösellä vai kakkosella... No jompanakumpana niistä ja siitä lähtien ollaan sit tunnettu, että jos peruskoulu kestää 9 vuotta ja lukioo menty jo 2, niin ollaan tunnettu suunnilleen 10vuotta.


Me ei tosin heti alusta pitäen oltu Sepin kanssa bestiksiä. Sinä vuonna kun Sepi tuli meijän luokalle, meillä oli kova tappelu Laurasta (meijän kolmannesta kaverista) ja pari päivää sitten itseasiassa löysin semmosen vanhan vihkon mihin olin tehny oikein Sepin eliminoimissuunnitelman että "saan Lauran takasin". Noh, lopulta me sitten opeteltiin olemaan kolmestaan ja yläaste (ja jo ala-aste) menikin sulassa sovussa :D


Meillä oli Sepin kanssa tapana myös juhlia sillon tällön. Muistan yhenkin vapun yläasteelta kun dokattiin kahestaan tyhjässä kämpässä? Tai vähän tuoreempi juttu kun viime joululomalla juotiin vahingossa puoltoista pulloo viiniä ja sit kävi miten kävi... Ollaan oltu monet hyvät bönthöt vetämässä yhessä!


Lukion alkaessa Sepi muutti Helsinkiin. Se oli aluks kamalan vaikeeta kun ei nähtykään niin usein, mutta loppujen lopuks siihen on tottunu ja nykyään vaihetaan kuulumisia facebookissa. Nykyisin me nähään melkeinpä aina kun Sepi käy Jyväskylässä, mutta se tapahtuu vaan pari kertaa puolen vuoden sisää... Viimeks nähtiin kevättalvella. Mutta siltikään ei voi unohtaa kaikkia hyviä muistoja ja reissuja! 


Näitten tyttöjen lisäks löytyy muitakin ihania kavereita, mutta mulla ei ollu koneella kuvia oikeestaan kun näistä, joten tämmösellä kavereitten esittelyllä mennään tällä kertaa, jatkossa mahdollisesti muitakin. Ja kaikille mun ihanille ystäville: ootte rakkaita! ♥

Sun sun sun

Kisu
Älästi

Viimeinkin aurinko on alkanu paistaa ees jotenkin (lue: paistaa, ei paista, paistaa) ja mä tietysti oonkin grillannu itteeni huolellisesti: vauvaöljystä ja vedestä hyvä litku ja sit vaan makaamista. Eilen aurinko paisto ihan kohtuullisesti ja kuvat onkin eiliseltä, nautin auringosta koko ilta- ja aamupäivän.

Tunti sitten katoin parvekkeelta: ei näkyny yhtäkään pilvee ja aurinko porotti. Ja nytkun ajattelin lähtee ottaa aurinkoo, taivaalle on ilmestyny reilusti pilviä. Taidan siis mennä vaikka kirpparille, en jaksa värjötellä varjossa. Hauskaa torstaita teille! :) 

PS. Onko teillä mitään ideoita miten voisin laittaa tukan sunnuntaina rippijuhliin? Täytyis olla auki ja siihen pitäis saada kukka kiinni johonkin kohtaan.