Ei mulla oo tähän seittemänteentoista luukkuun mitään muuuta kerrottavaa oikeesti kun se, että katoin tänään sitä Lastenklinikoiden Kummien Joulu mielelle konserttia. Ja oikeesti, mua ei hirveesti kosketa toisten ihmisten asiat (oon luultavasti siis itsekäs) mutta ne lapset, ne pienet jotka on ollu enemmän sairaalassa kun minä ja Nannan yhteensä koko meijän elämien aikana, sai mut aatteleen. Varsinkin se pieni 4-vuotias Joona, joka just tänä syksynä oli saanu painokseen 10kg oli aivan uskomattoman ihana. Ja kun se tapas sen sen suosikki laulaja Tuiskun Anan (joka muuten on aika supersöpö), alko kyyneleet valua kun se pikkujannu oli niin ihana! Ja ne vanhemmat oli oikeesti tosi liikuttavia kun ainoo joulutoive on se "ettei tarvis viettää enää yhtään aikaa sairaalassa". Ja aloin myös harkita sitä elinluovutuskorttia, että ois mustaki mahdollisesti jotai hyötyä tän maallisen vaelluksen aikana.Mua ei erityisemmin kiinnostaa keharit (anteeks vaan toi ilmaus :D) mutta tommoset lapset joilla on joku muu tommone.... pitkäaikane sairaus tai joku elintoiminnollinen vika, ne saa multa täyden tuen ja toivon oikeesti että jokainen niistä paranee ja ne saa kokee ihan normaalia elämää. Ja ihailen sitä miten positiivisia ne pienet on, vaikka niitten tila voi huonontua minä päivänä hyvänsä. Onneks mä oon saanu ainakin toistaseks olla terve.
Nyt. Jatkan ehkä lahjojen paketointia ja voisin lukee terppaa. Ja huomenna pelille Salilan kanssa ja vähän shoppailemaan. Adjöö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti